Tietoa kasvattajasta

Ensimmäinen eurasierini on Pörri, joka perehdytti minut rotuun, jonka kanssa kävimme yhteisissä rotutapahtumissa jonkin verran ja näin sain näkökulmaan myös muuten rotuun.


Olen käynyt koiriin liittyviä täydennyskoulutuksia ja kursseja oikeastaan jatkuvasti viimeisen 13 vuoden aikana. Merkityksellisempiä koulutuksia olivat
- miten koira oppii
- ohituskurssi
- AASEL-koulutus ( koira tunnekasvatuksen apuna)
- rodunomainen näyttelykoulutus
ja lukemattomia muita koiriin ja niiden käyttäytymiseen liittyviä koulutuksia.
- jalostuskoulutuksia muutamia, koirien terveyteen liittyviä koulutuksia

- Koira kasvatus- ja kuntotustyössä JAMK, 20 op opintokokonaisuus

- Tiiran luento-sarja Koiran Kognitio


Jonkin verran olen käynyt myös agilityyn liittyviä kursseja, joilla myös käsitellään paljon koiran motivointiin ja käyttäytymiseen liittyviä asioita.

Kasvattajakurssin olen käynyt, lisäksi olen käynyt kuuntelemassa useita jalostukseen ja sen kehittämiseen liittyviä luentoja.

Olen Suomen Kennelliiton jäsen sekä Suomen Eurasier kerhon jäsen, (hallituksen jäsenenä yhden kauden )ja Sukokan kannatusjäsen.